Mukava päivä. Tapasin Mikon, Marian ja vauva-Oliverin, joiden kanssa oli sovittu lounas keskustassa. Yhteys syntyi netin blogiverkostojen kautta. Mikko opiskelee täällä lentäjäksi, ajankulku unohtui, lounastimme puolitoista tuntia.

Illaksi keräsin webistä tietoa ja vertailin täkäläistä karttaa, niin päätin lähteä pyörällä kohti Christchurchin ja Lytteltonin välissä olevia kukkuloita klo 21 Dyers Pass -tietä ylöspäin, kunnes löysin hyvän näkymän lounaaseen. Käytin Nickiltä lainaamaani kiikaria. Klo 21:20-22:08 McNaught-komeetta paistatteli taivaalla, silmämääräisesti yhtä kirkkaana kuin Venus.

345897.jpg

Siinä se keskellä möllöttää. Kuva on pokkaridigikameralla, vastaa noin 110mm filmikameralla. Seuraavan kokeilin laittamalla kameran ja kiikarin peräkkäin.

345887.jpg

Mainio kuva näin kotikonstein, sanoisin. Vuokraisäntäni ei ollut mukana katsomassa, vaikka oli älyttömän kiinnostunut, koska on töissä iltavuorossa, johtaa vaatetehdasta. Mikon ja Mariankin kutsuin, mutta heidän este oli autottomuus. Monia ihmisiä pysähtyi ja selostin heille komeetasta. Jotkut olivat kuulleet asiasta radiosta tai lukeneet lehdestä. Oli hauskaa.

Muuten kerrottakoon, että tein töitä. Päivällä huvitin itseäni ostamalla oikein hyvännäköisen kirkkaan oranssin hedelmän. Ajattelin sen olevan oikein mehukas. Se kuitenkin maistui sahajauholta. Crown pumpkin on hedelmän nimi. Älkää ostako sellaisia.

Briefly in English. Comet McNaught seen. I was able to watch the comet for 48 minutes first by using Nick's binoculars and then also by naked eye. It was as bright as the planet Venus. I took the larger photo by using binoculars as the magnifying glass.