Heräsin klo 6 ja lähdin klo 7 kanootti rinkassa ja mela kädessä kohti pysäkkiä. Bussi vei minut Lytteltoniin Port Hillsin tunnelin läpi. En tiennyt mistä lähteä. Satama-allas tuntui väärältä valinnalta. Pubissa neuvoivat paikan. Se tiesi 1,5 km kävelyä kohti venesatamaa, jossa veneluiska.

Keli näytti kivalta. Aurinkoa ja hyvin kevyt tuuli. Klo 9 lähdin melomaan. En heti mennyt sitä paikkaa kohti, jossa mainittiin olevan Hector's dolphins, sillä jos siellä ei niitä näkyisi heti, en halunnut joutua tekemään valintaa odotellako vai ei. Siksi lähdin päinvastaiseen suuntaan lahden sisäosiin, jossa on Quail Island, vanha vankilasaari. Siellä pidin ensimmäisen tauon ja vetristelin jalkojani, jotka selvästikään eivät pidä polviasennossa melomisesta.

Kaksi laivaa siinä vieretysten. Takana siintää vielä kolmaskin. Lintuja oli kivasti näkyvillä, mm. jotain suomalaisten meriharakoiden pikkuserkkuja, kun äänikin oli samaa kaliiperia.

Yritin kiertää Quail Islandin, mutta laskuvesi esti. Ei ollut vettä. Siksi palasin saaren samaa puolta takaisin, mutta jatkoin Banksin niemimaan puolelle. Jakoin melomista istuvassa asennossa, joka on minulle luontaisempaa. Ohitin Diamond Harbourin, jonne menee vuorolaiva Lytteltonista kai 2 kertaa tunnissa. "Harbour" on tälle kylälle nimen osanakin liioitteleva, sillä satama on mitätön laituri. Kylän merenrantatalot oli rakennettu seuraavaan tapaan.

Kiviseinä on tietysti muinaisen tulivuorikraaterin reunus. En nähnyt yhtäkään taloa, jossa olisi oma laituri tai edes tikapuut veteen.

Jatkoin lähelle mainostettua delfiinipaikkaa, jossa pidin toisen tauon.

Taukopaikkoja ei ollut liiemmalti. Pysähdyin siinä ainoassa hiekkarannassa, mikä oli käytettävissä taukoon ja kolmen muffinssin syömiseen.

Kaikkialle oli kertynyt suolaa. Matkaakin oli kertynyt jo kohtuullisesti, joten kämmenet suolasta valkoisina päätin, että paljon pitemmälle en enää jatka. Menin enää kilometrin kohti avomerta, jossa aallot suurenivat ja rikkoutumaton maininki tuli avomereltä vajaa metrisenä. Ei delfiinejä. Käännyin. Olkoon sitten. Puskin vastatuuleen kohti Lytteltonia pitäen lepotaukoja.

Siinä on Lyttelton mereltä. GPS mittasi takaisin veneluiskalle ehdittyäni matkaksi 18 km.

Muita melojia näin 2 kpl. Muita veneilijöitä en juuri enempää. Hyvin autiota oli. Satamassa tuli juttelijoita. Jännä homma, että vaikka mun merellemenemiskonstit on ehkä epätavalliset, jotenkin he ajattelevat, että tuo mies tietää mitä tekee. Tiedä nyt sitten. En vieläkään luota tähän kanoottiin, sillä mietin mahdollisuutta, että toinen sivuponttooni tyhjenee 5 sekunnissa keskellä 2 km leveää lahtea. Venttiilit eivät ole kovin hyvät. Sitten pitäisi kellutella, kunnes joku tulee.

Vesi oli loppu ja hain sitä lisää veneilykerholta. Mies haki pullon täyteen vettä. Kiitos. Kerroin, että olin yrittänyt etsiä delfiinejä. Hän sanoi, että olen ollut oikeissa paikoissa. Ei ole vaan ollut onnea.

Yhden lisätiedon sain. Jos katsotte uudestaan 2 päivää sitten ottamiani kuvia, jonka alueella nyt meloin, meri on turkoosia. Ei siitä läheltäkään syvälle nähnyt, ehkä 30 senttiin. Mies kertoi, että tämä on Waimak-joen vettä. Hämmästyin, sillä tuo joki, jolla meloin 5 päivää sitten, on 15 km pohjoisempana. Miten muka? Mutta on se mahdollista, sillä Banksin niemimaan ohi käy etelästä kova merivirta. Tämä Lyttelton kuten myös Waimak-joen suu ovat katveessa. Tähän syntyy valtava akanvirta, jossa vesi kiertää ympyrää. Näkyyhän se satelliittikuvistakin, että rannikko ei ole syvän sinistä vaan turkoosia. Selvä juttu.

Kävelin bussipysäkille ja niin saavuin täkäläiseen kotiin klo 15++ = yhteensä reilun 8 tunnin retki. Suihkun jälkeen ryhdyin töitä tekemään, joka näyttää olevan toiseksi viimeinen työpäivä täällä.

Briefly in English. Paddling in the Lyttelton crater searching for dolphins. I paddled 18 km in different parts of the Lyttelton bay, but didn't see dolphins. No luck this time.