Herattyani ja syotyani kerasin teltan kokoon ja pakkasin. Kavelin tien varteen ja liftasin maorinaisen kyytiin. Han ei ollut matkalla Rotoruaan, mutta Taupoon asti sain nauttia hanen ja veljenpoikansa seurasta.

Tama oli ensimmainen kaymani jarkeva keskustelu taalla. Ihmispaljous oli poissa, autossa kolme ihmista ilman kiiretta. Penny kertoi kayneensa Tukholmassa oppimassa miten suomen kielta opetetaan Ruotsissa. Han naet on maorin kielen opettaja ja on osa sita Uudessa Seelannissa kaynnissa olevaa suuntausta, jossa alkuperaiskulttuurit pyritaan sailyttamaan mahdollisimman vahvoina.

Ah nyt varmaan tarvitsee minun ensin sanoa, etta virallisia kielia tassa maassa on kaksi, englanti ja maori. Maoreita on 42000. Englantia puhuvia 3,9 miljoonaa. Ennen enkkujen tuloa ja heidan valisia sotia maoreja oli 200 000. Pitkaan kaikki maorikulttuuri oli kielletty. Nyt se on sallittu ja kouluja voi maoriksi kayda yliopistoasteelle asti. [Korjaus 24.2.2007: Maorien määrä oli pienimmillään 42 tuhatta 1900-luvun alussa. Nykyisin seka-avioliittojen tultua yleisiksi noin 16% väestöstä katsoo olevansa maorien jälkeläisiä = yli 600 tuhatta henkeä.]

Tiella liikkuessaan maorikulttuuri nakyy, silla 95% paikannimista on maoriksi kuten Rotorua, jossa nyt olen. Itse en maoria viela puhu paitsi etta lausunta on kirjoitetusta tekstista melko sama kuin suomessa ja etta vesi on "wai". Noita wai-alkuisia paikannimia on taalla runsaasti, Waikato, Waitangi, Waikanae, Waipapa, Waiotapu, aivan loputtomiin. Siita voi paatella, etta vetta taalla on paljon, jokia nimittain. (Voinee paatella senkin, etta adjektiivi tai muu maarite laitetaan subjektin peraan kuten espanjassa.)

No asiaan, Penny on tietysti puhunut lapsilleen vain maoria, sehan on selva. Lapset ovat toki jo aikuisia, yksi on lisannyt kielipaahansa espanjankin oltuaan vaihdossa Argentiinassa (kiwit ovat kovia matkailemaan ja olemaan ulkomailla toissa (uusiseelantilaiset kutsuvat itseaan termilla "kiwi")).

Kysyin maorien uskonnosta, millainen se oli ja montako jumalaa. Maa-aiti (mother earth) oli keskeinen jumala muttei ainoa, monijumalisesta luonnonuskosta oli kyse. Kun ylitimme joen, niin Penny sanoi siina olevan kalastuskielto, koska maorilapsi oli kalastaessaan siihen hukkunut. Kielto on voimassa vuoden. Kyseessa on pohjimmiltaan elaman kunnioitus. Vaikka kaipa luonnonuskot ovat aina tallaisia. Jos haluat elaa, on kunnioitettava sita maata, joka antaa ruokaa. (Luonnonuskoisia taidamme olla lopulta itsekin, kunnioitammehan luonnontieteita yli kaiken ja puhumme ilmaston lampenemisesta, joka vahingoittaa aiti maata.)

Penny sai minut muuttamaan suunnitelmia, silla ehdotti minulle uimista kuumassa paikassa Taupon lahella, jossa kuuma lahde yhtyy Waikato-jokeen. Hyvastelin hanet ja lampsin paikalle. Ohjeistus oli heikko mutta menin kuitenkin uimaan. Vesi oli kylmaa. Siita paattelin, etta paikka oli vaara. Nousin pois ja kannoin tavarani toiseen paikkaan, jossa puro hoyrysi. Pari ruotsalaista turistia oli siina jo katselemassa. Purossa pulikoitsi jo joku tyyppi. Onko oikea paikka? Taitaa olla!

Heitin taas paalivaatteet pois ja menin jokeen. Puro hyppasi puolen metrin putouksena siihen. Iho ei heti hyvaksynyt puron lampoa, niinpa vain uiskentelin lahistolla ja mietiskelin miten eri lampoiset vedet sekoittuvat. Nousin pois ja sitten toinen ruotsalainen meni. Laitetaanpa valiin kuva.

330656.jpg

Sitten menin taas itsekin polskimaan. Laitetaan siitakin kuva.

330660.jpg

Kunhan iho oli totutellut, pystyin menemaan myos pykalan ylemmas altaaseen kokonaan kuumaan veteen. Se oli kylla puhdasta nautintoa eika olisi ihan heti haluttanut lahtea pois. Niin naita vulkaanisia juttuja on taalla Uudessa Seelannissa paljon. Tomaatitkin on tosi maukkaita, kun koko maapera on hedelmallisen tuhkan kyllastamaa. Annan ensi edukuntavaaleissa aanen hanelle, joka lupaa tuoda Islannista kuutiokilometrin tuhkaa pelloillemme leviteltavaksi, jotta saisin kotonakin yhta hyvia tomaatteja.

Polskinnan jalkeen kavelin kaupunkiin ja toiveikkaana taas liftaamaan. Se ei kuitenkaan onnistunut ja niin palasin takaisin ja jatkoin bussilla Rotoruaan. (Bussiyhteydet on taalla hiukan puutteelliset eika esim. nyt kulkenut aamupaivalla mitaan, siksi lifti on paikallaan.) Rotoruassa buukkasin itseni leirinta-alueelle ja laitoin teltan. Tama camping oli paljon taydempi kuin Turangissa, mutta palveluna on myos esim. kuuma uima-allas (Rotorua on vulkaanisen toiminnan suurin keskus taalla).

Toisen hauskan keskustelun sain kayda, kun soin turkkilaisessa paikassa kanaa ja riisia. Omistaja halusi jutella Turkin ja EU:n neuvotteluista. Han epaili, etta EU on kristittyjen yhteiso eika Turkin kannata siihen ankeytya. Mutta nytpa en jaksakaan selittaa mika teki keskustelusta hauskan, jaakoon toiseen kertaan. Sanon kuitenkin, etta oli mukavaa vertailla eri historiallisia juttuja ja rakennella vertauksia, kun paikalla oli myos Uuteen Seelantiin muuttanut somali, turkkilaisen ystava, joka oli asunut pitkaan Neuvostoliitossa.

Nyt pian aion hakea itselleni vuokrapolkupyoran, jotta huomenna lahden pyorailemaan.

Briefly in English. Rotorua 6th January. I hitch hiked to Taupo with a maori woman, who told me new things about indogenous people here. She told me a vulcanic hot rapid where I swam near Taupo. Then I continued by bus to Rotorua where I live again in a tent.